Tiina Aho -

Teollisuuden ammattilaisten tulisi kertoa ammateistaan lapsille – osaamisen rakentaminen alkaa koulupolun alusta.

Oulun kauppakamarin Teollisuusvaliokunta järjesti 20.1.2020 perinteisen ”Teollisuus-Akatemiansa” alueensa kansanedustajille, viranhaltijoille sekä koulutusjärjestelmän edustajille.  Teemana oli ”teollisuuden vetovoima, osaamisen tarve ja kansainvälistyminen”.

Teollisuuden yhteinen viesti osaamisen osalta oli se, että jo peruskoulusta lähtien kaikilla teollisuuden aloilla tärkeän pohjan osaamisessa luovat matemaattis-luonnontieteellisten aineiden ymmärtäminen.  Näissä aineissa menestyminen seuraa koko koulupolun aikana, mahdollistaen teollisuuteen liittyvien opiskeluvalintojen tekemisen peruskoulun jälkeen. Aineiden perusoppien ymmärtäminen on tärkeää kaikilla koulutusjärjestelmän tasoilla ammattioppilaitoksista korkea-asteille. Vaikka automatisaatio, robotiikka ja digitalisaatio ovat tuoneet tämän päivän työelämään ja työn tekoon lukuisa uusia työkaluja, toimintatapoja ja sovelluksia niin teollisuuden ammateissa on silti erittäin tärkeää ymmärtää myös toimintaan ja tuotteisiin liittyvät ilmiöt ja lainalaisuudet.  Teollisuudella on vahva intressi oppilaitosyhteistyöllä auttaa oppilaitoksia koulutuksen suunnittelussa osaamisen ja osaajien ja yritysten tarpeiden osuvuuden parantamiseksi. Kerroimme myös, että teollisuus esittelee mielellään toimintaansa nuorille joko tehtaissaan, yksiköissään tai koulukäynneillä.

Mikä on teollisuuden vetovoima nuorten suunnitelmissa?

Pari vuotta sitten Oulun lukiolaisille tehtiin kysymys urahaaveista ja vastaajana oli 260 nuorta. Vastausten hajonta ja kirjo oli suuri ja vahvoilla olivat julkisen sektorin ammatit. TOP 10:iin ei mahtunut ainuttakaan teollisuuden ammattia. Lista kuului; lääkäri, opettaja, psykologi, poliisi, asianajaja, eläinlääkäri, jokin yrittäjä, kirurgi, luokanopettaja, sairaanhoitaja. Onneksi joukossa oli mainittuna myös yrittäjävaihtoehto, yrittäjyysasenne onkin ilahduttavasti elänyt viimeisen vuosikymmenen kuluessa myönteisessä vireessä.

Samassa tutkimuksessa kysyttiin myös kiinnostukseen teknologia-alan ammateista ja lopputulemana oli, että 80% tytöistä ei tunne teknologia-alaa tai ei osaa sanoa ja pojistakaan 60% ei tiedä tai ei osaa sanoa.

Paljon on siis yhteistä tehtävää teollisuudella ja varmaan joka teollisuuspaikkakunnalla.

Vinkit

Miksi nuorisotutkimuksissa ovat kärjessä julkisen sektorin ammatit? Tilaisuutemme keskustelussa kuulimme yhdeltä kansanedustajalta aika hyvän palautteen ja vinkin teollisuudelle; nuoret eivät tunne teollisuuden ammatteja kuten julkisen sektorin ammatit – niistä pitää kertoa nuorille!

Mikä on nuorten suuntaan sitten oikea viestintäkanava? TaT:n vuonna 2018 tekemässä nuorten tulevaisuusraportissa, jossa otoksena tuhansia nuoria ympäri maata, todetaan suosituimman kanavan opiskeluvalintojen tueksi olevan google/hakukone ja seuraavana Opintopolku.fi portaali. Youtubenkin osuus on suurempi kuin perinteinen media.

Yhteenvetona voisi siis todeta, että teollisuuden kannattaa aloittaa pitkäjänteinen, säännöllinen toiminta omien ammattien tutuksi tekemiseksi sekä hyödyntää viestinnässä sähköisiä informaatiokanavia.

Tottakai nyt on oikea aika miettiä mahdollisimman monille kesätyöntekijöille mahdollisuuksia tutustua teollisuuteen, myös niille nuorimmille. Heidän tervetuloperehdytyksessä olisi oiva paikka tuoda ammatteja esille.

Esa Pellikainen, Oulun kauppakamarin varatoimitusjohtaja

Varatoimitusjohtaja Esa Pellikainen, Teollisuusvaliokunnan sihteeri, Oulun kauppakamari

Teollisuuden yhteisillä asioilla jo vuodesta 1993.

Oulun kauppakamari

Esa Pellikainen luotsaa Pohjoinen Teollisuus -messuilla paneelikeskustelua aiheesta ”Miten turvaamme osaajien saatavuuden pohjoisessa”. Tule kuuntelemaan Esaa ja muita mielenkiintoisia puheenvuoroja 6. ja 7.5 Ouluun.

Tutustu ohjelmaan ja rekisteröidy kävijäksi.